tiistai 17. kesäkuuta 2014

Tuhon oma

"Otin kotivakuutuksen, jos vaikka Nelli jotain joskus hajottaa"



Enhän minä sitä sillon pienenpienestä kääreestä voinu uskoa, että se pieni viaton nyytti vois joskus jotain hajottaakkin.
Tänään se kuiteskin tapahtui ! En laittanut Nelliä vielä viiden aikaa yöunille niiko se ite olis halunnut niin tadaa ! Niin kuin silmä välttää niin jo lentää lautaset ja aterimet.. :/ Nyt ollaan sitte lautasia köyhempiä, mutta "vahinkohan" tuo varmaan oli... varmaan !




Olen kuitenkin onnellinen siitä, että selvittiin melkeen 10kk ennenkuin paikat on alkanut hajoamaan (: Minun onneksi pöydät on lasia niin niihin ei tuu hampaan jälkiä ja vielä ainakaan nelli ei ole keksinyt muuta purra kuin kenkiä ja pöytää.. saas nähdä mitä päivät tuo muuta tullessaan! (:




Nyt luovutan ja vien tytön nukkumaan ja itse rentoudun hetkeks ennen kuin J tulee piristämään iltaani! (:

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Pahan käsi


Onni tuo maailman vaikein asia. Sitä kiertää niinku kasia. Sitä tyhjentää niinku lasia. Ja suurimmaks osaks se on pandoran rasias. Se on siellä, visusti piilos. Se, et oon saanu kokee onnee nii, kiitos. Kyl mä tyydyn jo tähän, mut voisin silti ottaa sitä lisää ees vähän..
-juju-



Kaiken jo läpi käyneitten asioitten jälkeen aattelin, että kesä tulee ja kaikki on oikeesti hyvin. Mulla on rakastava perhe, ihanat läheiset sukulaiset ja ystävät tietty ne kissankaimankoirangekontututkin mutta että oon onnellinen kaikesta siitä ja asiat oli kerrankin pysyä tasapainossa, eikä enempää mitään "paskaryöppyjä" ollu tietoisesti tulossa. 

Toisen onni ei ole itseltä pois. Mutta onko oma onni toisilta pois? 

Antti Railion kappaleessa Kaiken muun saa viedä se kertoo aika koskettavasti ja hyvin sanoin siitä mikä nyt painaa minun harteita ja monen muun läheisen.. 

ne sanat menee näin:



Se tulee eteiseen kun ketään ei näy
 Se hiipii luvatta ja taloksi käy
 Sen ainoo ajatus on tuhota tää
 Se repii perustukset pimeä jää
 En pysty puolestasi hengittämään
 En pysty kipuasi lievittämään
 Mä rukoilen et mulla sanoja ois
 Ja mut sun sijastaisi otettais pois
 Ei tätä kohtaloa paeta voi
 Se tuhoo kaiken minkä rakkaus loi
 Mä tahdon piiloutua ettei se nää
 Mut suru mestari on löytämään
 Ei et vielä mennä saa
 On kesken liikaa
 Kaiken muun saa viedä
 Kaiken muun saa viedä
 Eikö rakkaus korjaakaan
 Kun kynnet tarttuu kauneimpaan
 Kauneimpaan
 Jos katsois särkymistäs kauempaa
 Se ehkä vähemmän sua satuttaa
 Mä teenkö oikein jos sun lähellä oon
 Tyhjästä annettavaa mitään ei oo
 Mä en voi pahan kättä pysäyttää
 Mä käskin lähteämään, mut silti se jää
 Ei tältä jyrkänteeltä hypätä saa
 Se kaiken katsomaan pakottaa
 Ei et vielä mennä saa
 On kesken liikaa
 Kaiken muun saa viedä
 Kaiken muun saa viedä
 Eikö rakkaus korjaakaan
 Kun kynnet tarttuu kauneimpaan
 Kauneimpaan
 Ei et vielä mennä saa
 On kesken liikaa
 Kaiken muun saa viedä
 Kaiken muun saa viedä
 Eikö rakkaus korjaakaan
 Kun kynnet tarttuu kauneimpaan
 Kauneimpaan
 Kaiken muun saa viedä


Meillä on suuri suku, joten sinne on vuosien varrella mahtunut kaikenlaista surua ja sairautta. Isopappa taistelee keuhkosyövän kanssa, joka on levinnyt päähän. Isomummo on selvinnyt aivohalvauksesta joka vei toisen puolen ja puhekyvyn, nyt uutena tuttavuutena on sitten muistisairaus. Toinen isomummo sairastaa alzheimeria joka on siinä vaiheessa että ei tunne minua enää. Puoltoista vuotta sitten sain kuulla että papalla on syöpä, josta hän sai terveet paperit äskettäin. Siinä samassa mummo joutui sairaalaan ja ne löyti siltä siellä sitten syövän.. 

En voi väittää ettenkö pelkäisi miten tässä käy. Joka kerta kun äitee soittaa kesken työpäivän mietin uskallanko vastata. Olen pienestä asti ollu mummon kanssa hyvää pataa. Kuka ei ois mummonsa kanssa? Pääsin sinne perhepäivähoitoon joten tosiaan oon lymynny pienen ikäni mummolassa. Tää tuli järkytyksenä kaikille. Mutta jos kaikki vaan itkee mitä se auttaa? Joten jälleen kerran koitan olla se "vahvin" ja luoda sitä positiivisuutta. 

Käytiin kattomassa mummoa kun se pääs kotiin. En osannu sanoa mitään, enkä halunnu muistuttaa koko asiasta. Puhuin vaan silloin siitä jos mummo alotti. Koitin olla itkemättä, mutta onhan se surullista nähdä oma mummo sellasessa kunnossa ja kun tiedän että se on ihan surun murtama. Niikun tuossa Antin kappaleessakin on teenkö oikein jos käyn kattomassa vai en käy? Voisin kuvitella että ite miettisin siinä kohalla varmaan sitä että en näkisi enää läheisiä, että onko tää viimenen kerta? Mutta toisaalta se ikäväkin hajottas. Ja kun oon hirveen huono lohduttamaan tai surkuttelmaan asioita. Ehkä tuo työkin ja ammatti on tehnyt sellassen "kuoren" tälläsiin asioihin, että en vaan itke ja surkuttele vaan odotan mitä leikkaus tuo ja mitä jatko tuo tullessaan sittenhän vasta on viisaampia.

Siitä oon varma että vielä en oo valmis heittämään hyvästejä kellekkään ja kyllä tästäkin selvitään! 

Ugh, olenpuhunut : (


.

Mä joka päivä töitä teeeeen!

Niinhän se aika koitti kun kello soi 5:55 töissä piti olla 6.30. Oikeestaa sillä kellolla ei ollu mitään väliä, koska Nelli se päätti alkaa jänskättämään päiväkotiin lähtöä kello VIISI! Ja muahan ei ois siis yhtään väsyttänyt...


Siitäkin on jo kaks viikkoa kun heräsin ensimmäiseen työvuoroon vuoden tauon jälkeen. Jännittikö? No vähän. Mutta eniten olin stressannut kaikkea sitä päiväkoti+työ+koti yhtälöä kuinka kaikki käy sitten rullaamaan ja miten jaksan. Pari päivää ennen töitten alkua musta tuntu että en oikee jaksanu keskittyä mihkään ja jos joku selitti jotain juttua niin en malttanut kuunnella tai töksäytin jotain lyhyttä ja annoin asian olla. Niin paljon mua stressas! 

Nyt se on onneks ohi. Ja Ekan viikon J vei Nellin hoitoonkin niin ei tarttennu kyynelehtiä pienen neitin pois vientiä tai murehtia koko päivää miten se pärjää. Mietin ennemmin miten ite pärjään! Mutta työt on menny oikein mukavasti(: Välillä on viikonloput vapaat ja välillä viikolla niinkon nyt tää maanantai ja tiistai. Vapaapäivistäkin osaa taas nauttia kunnolla kun käy töissä ahertamassa!



Ainut miinus mikä meiän rutiineihin on nyt pompahtanut on se että Nelli on kuin nakutettu viieltä ylhäällä oli se sitten arki tai pyhä! Se ei käy nukkumaan ennenkuin on saanut aamupalaa ja vähän leikkiny. Toisaalta asiaan voi vaikuttaa myös se että päiväkoti päivinä se myös simahtaa illasta viien aikaan yöunille, että eihän sitä kukaan jaksa kaiken päivää maata :D


Toisaalta on hyvä että Nelli herää niihin aikoihin, koska kerkee itekkin heräämään kunnolla ja mennään aina päiväkotiin rattailla niin tulee samalla aamu reippailtua. Matkaa meiltä sinne ei oo hirveesti varmaan 3 minuutissa ollaan perillä, jos oikein vauhilla kävelee (: Me aina aamusin höpistää ja kävellään rauhakseltaan kun ei oo kiire. Ite aina sen jälkeen pakkaan omat kamat ja oon töissä jo ennen seittemää hyvin.


Työ vaatii auton. Näin mulle on aina sanottu. Niimpä pistän aina viikolla oman isin pyöräily hommiin ja lainaan siltä autoa. Nyt kuiteskin viikonloppuna autoa ei ollu mahollisuutta saaha, joten pääsin viikonlopun viettoon meiän oman bemmaarion kanssa kun mihin J ja Nelli kotona ois autoa tarttennu (; Voin sanoa että aika herkkua ajaa kuumilla keleillä ilmastoidulla autolla, kun on tottunu että ei autossa oo kompuraa ja hiissaa aina ikkunat kii ja auki kun ajaa paikasta toiseen !:D Elämän pienet ilot.. auto !




Tämä vapaa on koostunut tyttöjen jutuista ja herkuista, koska sade pilas meiän ulos meno suunnitelmat : / Nyt kuiteskin Nelli nukkuu jo ja minä lähen väsäämään terveelliseks iltapalaks lettuja! :D

Kuulumisiin!


torstai 5. kesäkuuta 2014

Hiljastako?

Tunnit kuluu, päivät vierii eteenpäin ja viikot kiirii! Niin se on menny meillä ainaskin! (:

Hiljaiseloa on ollu täällä puolen aikaslailla montakin viikkoa, johtuen siitä että oon halunnu panostaa täysillä perheeseen ja arkeen kotona. Etten roiku koneella ja jumaha tänne (; Nyt kuiteskin koin oivalliseks hetkeks tulla kertomaan vähän kuulumisia ja kun tästä tää arki tasottuu niin alan taas kirjottelemaan enemmän ja enemmän kaikista jutuista.

Nyt kuiteskin meiän aika on mennyt juhlien ja uuteen arkeen tutustuessa.


Ensiksi juhlittiin minun isomummoa ja Nellin isoisomummoa hänen 90-vuotisjuhlissa, jotka järjestettiin erään vanhustenasumisyksikön kerhotiloissa. Sukua oli enemmän ja vähemmän paikalla ja kun käytiin jälkeen päin mummolla kahvilla (rääppiäisillä) niin hää sanoi että likemmin 90 henkeä. Että pienen pienet juhlat (:


Siitä juhlahumusta kun selvittiin niin oli sitten seuraavassa viikonlopussa Nellin kummitätösen valmistujaiset. Ja se lauantai menikin suunnilleen siellä, lukuun ottamatta sitä, että Nelli jäi sinne mummon kanssa juhlimaan, J lähti laivalle  ja tää äippä suuntas pikkuserkun synttäreille ja sen äipän valmistujaisiin josta sitten jostain kumman syystä ajauduttiin vielä paikalliseenkin! Menoa riitti ja paljon lakkipäitä. Tuli ihan omat valmistujais ajat mieleen kun itelläkin vähän erilainen tupsulakki majailee jossain päin porukoilla (:


Väliin on mahtunu ihania päiviä perheen kesken ja Nelli on oppinu tukia vasten kävelemään ja siitä on tullu hirvee höpöttäjä! (:


Koska Nelli on jo iso tyttö, kun meni jo päiväkotiinkin niin olihan se hommattava ensimmäinen isojen tyttöjen istuin. Siinä se tönöttäis vaikka päivät pitkät. Pappaki sano että siitä taitaakin tulla Nellin lepolasse ja telkan kattomistuoli :D On ainakin vyöt ettei tipu jos jotain liian jännää kattoopi .



Myös sormiruokailua ollaan koitettu nyt harjoitella. En tiedä tekeekö ne päiväkodissa mitään asian eteen, mutta kotona kuiteskin yritetään. Ja huomaa hei sotku ! 


Loman lopettajaiset oli ihanat! 


J: ehotti että lähettäis tän kylän sellaselle yhelle laavulle paistaa makkaraa ja kohan hengailemaan.


Tehtii tulet ja ooteltiin makkara hiillosta


Meillä oli myös mukana kunnon kassireippailija


Ja eväät tietty Nellilläki


Maisemat oli ihanat, linnut laulo ja nuotio rätis (:


Tutustuttiin niin luonnon ääniin ku materiaaleihinki..ja ehkä ihan vähän maistettiinki niitä!


Ja koko reissu oli ihan huippu ! Oon vieläki niin ilonen, oma perhe, rauha ja onnellisuus. Oon niin ilonen! (: Noita reissuja pitää tehhä vaan paaaljon lisää kesän aikana(; Piristi niiin (:

Muuten meiän arki rullaa nyt työn ja päiväkodin ja kodin väliä. Onneks tällä viikolla J on vieny Nellin hoitoon ja mä oon saanu keskittyä itteni hilaamiseen työmaalle. Työn teko alkaa pikkuhiljaa taas sujumaan ja onneks Nellikin viihtyy uuessa paikassa. Tekee sillekkin hyvää saaha ikäistään seuraa ja viisaampia juttuja kuin mökkihöperöityneen äitisä (; No eivaa. Sille päivät on vaan vähän rankkoja kun on paljon uutta. Se on nyt aina käynyt viiden aikaan illalla nukkumaan ja herännyt aamulla. HAen sen hoidosta puol neljän aikaan, joten ei mekään nyt ppaljoa päivässä nähdä :/ mutta ehkä se siitä ajan kanssa !(:

Nyt meitä vaivaa ihmispaljouden tuomat hankaluudet eli nuha ja mahatauti. Huomenna olen sairaslomalla ja näkymin myös Nelli jää kotiin jos kykenen vaan yhtään seuraks olemaan ettei tauti vie vvoiton. Sen näkee aamulla (: Nyt kuiteskin on syytä painaa pää tyynyyn ja parannella huolella ! (: